Saran tokotauko pistettiin poikki tiistaina Vuorenmaan Markon koulutuksessa. Ajattelin, että tekisin Saran kanssa vaan jotain pientä paikallaolon lisäksi. Mutta tehtiinkin sitten voittaja kisanomaisesti läpi :) Näkyi kyllä treenin puute eli sanomista oli joka liikkeessa.
Viikonloppuna oltiin mökillä ja tein Saralle treenijäljet la ja su. Lauantaina Sara teki jälkitarkkaa työtä, mutta kulmat tuotti ongelmia. Olen huomannut, että tuppaan tekemään treeneissä kulmat aina oikeaan. Sinne se Sarakin ensin käänty. Täytyy kiinnittää nyt huomiota tähän.
Sunnuntain jäljestä tuli hieman pitempi, kun olin ajatellut. Suuntavaisto hieman petti :) Nyt annoin Saralle enemmän aikaa selvittää kulman itse ja se olikin hyvä ratkaisu. Olen tähän asti pyrkinyt pitämään sen täysin jäljellä, mutta täytyy vaan alkaa luottamaan siihen enemmän.
Sunnuntain jälki. Piti palata samalle tielle mistä lähdettiin. Onneksi eteen tuli tuttu suolampi, niin löysin helposti takaisin. Matkaa kaadolle tuli kuotenkin niin paljon, että jätin verisienen sinne kaadoksi.
Sira jäljesti lauantaina Saran menemän jäljen ja kivaa oli taas :)
Siralla ja Zofilla aloittelin taas tauon jälkeen rallattelemaan, jospa mahduttais johonkin SM-joukkueeseen :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti