perjantai 24. tammikuuta 2014

Treenit jatkuu...

Vaikka kisat siirtyi nyt n. 3 kk:n päähän lääkekuurin vuoksi, treenit jatkukoon :) Tosin Sara aloitti torstaina juoksut eli niiden vuoksi taukoa tulee joka tapauksessa ainakin jonkin verran. Torstaina oltiin kuitenkin Reijan kanssa Heinolan hallissa, minne onneksi saa mennä myös juoksuisen nartun kanssa - pöksyt jalassa. 

Saralla oli kauhea into päällä :)

Ruutu - tehtiin halliin kaksi ruutua vastakkaisiin nurkkiin. Pisteet hyvin. Ekaan ruutuun meni taas hyvin suoraan ruudun takaosaan. Toisessa ruudussa taas jäi liian eteen. Otettiin paikkaa niin, että ensin näytin ja lopuksi markkerin päälle nami.

Ohjattu - ensin normi ohjatut liikkuroituna. Ekalla meinasin rynnätä suoraan kapulalle ja mä taas karjasin merkki, kun olisi pitänyt sanoa stop. Seuraavat merkit kuitenkin hyvin, samoin noudot. Sitten laitettiin kapuloita lähemmäksi merkkiä, jolloin merkiltä pitää lähteä jyrkemmin oikealle tai vasemmalle. Tässä yllättäen yritti mennä useasti keskimmäiselle. Nyt kuitenkin sain sanottua sen stop ja uudella käskyllä hyvin kapulalle. Muutama toisto, että saatiin onnistumaan.

Luoksetulo - Muutama stoppi niin, että otin käsimerkin kera askeleen eteenpäin. Pysähty hyvin. Lopuksi läpijuoksu.

Tunnari - Laitettiin kartioita ja tunnarikapuloita sekaisin, ajattelin, että tekisi taas tarkempaa työtä, mutta mutta... Nouteli sieltä ihan mitä sattuu :/ Tehtiin sitten normitunnari ja se oli hyvä. Välillä kun kikkailee, niin tekee tosi hyvin hommia ja välillä taas tuntuu että sillä ei ole mitään hajua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti