Lauantaina päästiin pika komennuksella Markon treeneihin. Kokeiltiin ohjattua liikkurin kanssa, ku nyt se on sujunut aika hyvin, kun ollaan treenattu itekseen. Liikkurin olo sivussa vei Saran huomiota ja joutui merkistä muistuttamaan. Nouto oli hyvä, taisi vähän vilkaista keskimmäistä.
Tehtiin pelkkää merkkiä ja lisättiin häiriötä. Marko laittoi ensin kapulan merkin taakse, Sara meni silti hyvin merkille. Sitten toinen kapula koiran ja merkin väliin ja edelleen meni hyvin. Jee, on sille mennyt jotain pääkoppaan :) Sitten mä heitin kapulaa merkin yli ja Sara sai hakea sen pari kertaa ja sitten heiton jälkeen pitikin mennä merkille. Nooh, piti vähän muistuttaa, mut löytyihän se merkkikin :) Taisi vielä tokallakin kerralla yrittää kapullalle, mutta kolmannella sit kyl suoraan merkille.
Merkiltä tehtiin vielä oikealle lähetystä niin, että keskimmäistä tuotiin enemmän tyrkylle. Oikeaa kapulaa vahvistettiin nostamalla sitä ensin.
Seuraamisen tiivistämiseen katsottiin muutama vinkki.
Lopuksi tehtiin Z. Sara teki kaikki jäävät oikein, mutta meinasi käännöspaikassa ennakoida. Lopuksi käveltiin vaan Z läpi ja Marko käskytti. Ei ennakoinnut siinä.
Sunnuntaina tein tallilla ratsastuskentällä ruutua. Ruutu löytyi hyvin, mutta paikka oli turhan edessä. Pitää ottaa toi paikka nyt työnalle.
Siralle ja Zofille lauantaina rallattelut. Zofilla olen tehnyt muutaman kerran noita voiluokan juttuja ja se on aika pro :) Oppii näköjään aika nopsaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti