maanantai 28. lokakuuta 2013

Viime viikon tokoilut ja selkäkuulumisia

Torstaina tokokurssilla tehtiin ruudun loppuosaa, mitä onkin tullut treenattua aivan liian vähän. Pitäisi saada tarkuutta siihen, että ei Sara juoksisi yli, vaan tulisi napakasti oikeaan seuraamispaikkaan. Toisen kouluttajan kanssa tehtiin perusasentoja tunnarikapula suussa. Ehkä perusasennon hinkkaaminen on tehnyt hieman tulosta.

Itekseen tein seuraamista ja paljon juoksua. Oli aikas hyvä :) Ainakin omasta mielestä. Lisäksi hinkkasin taas kaukoja lyhyeltä matkalta.

Sunnuntaina käytiin lähikentällä ja tehtiin evl-ruutua ja ohjattua. Ruutu oli musta tosi hyvä. Palkkasin ekat merkille lähetykset, haki hyvin ruudun. Yhdellä lähetyksellä keilas merkin siitä lähtiessä, niin tarvitsi toisen lähetyksen ruutuun. Nyt vaan pitäis lisätä häiriötä.

Ohjatussa ei nyt arponut merkille lähetystä ja haki hyvin merkin vaikka kapulat olisi PALJON ihgumpia :) Hyvin lähti sinne minne pitikin ja keskimmäinen ei ole nyt toviin kiinnostanut. 

Kiinnitin nyt paljon huomiota lähetyspaikalle lähestymisessä. Tosin mun pitäisi lisätä se lähetyspaikan tötstä treeneihin, koska se tulee varmasti hieman sotkemaan.

Lisäksi tehtiin seuraamista ja paljon juosten. Oli muissa tekemisissä piirun verran vetelän tuntuinen, mutta seuraamiseen löytyi silti hyvä vire.

Aluksi otettiin tunnaria. Kaikki kapulat heinikkoon ja oma vielä piiloon. Haistelee näissä treeneissä tosi hyvin ja ei kähmää muita. Ilmeisesti näkyvissä olevat kapulat on liian helppoja, niin niitä voi huitaista vähän vasemmalla tassulla.


Mamman pikku Sara muru. Välillä tarvii vähän halihoitoa :)

Saran selkä on ollut nyt tosi hyvä. Johtuen varmasti myös siitä, että kesän mökkeilyt on ohi. Älytön kaahailu kun ei hyvää tee. Sara on jo tovin venytellyt taas mukavasti myös takajalkoja. Ostin nyt oman TENS-laitteen, jolla voin hoitaa Saran ja omaakin selkää. Oman ostamiseen päädyin, kun fyssari hoiti sillä pari kertaa ja sain laitteen myös viikoksi lainaan ja siitä tuntui olevan hyötyä. Loppukesästä käytiin aika ahkerasti fyssarilla ja osteopaatilla, mutta jospa nyt päästäisiin mun kukkarolle sopivampaan käyntitahtiin.



Siran ja Zofin kanssa perus paniikki rally-treeniä :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti