Ollaan nyt toisella 5 kerran kurssilla. Ensimmäisellä kurssilla tehtiin hajuerottelua nuuskuttimella. Etsittävänä hajuna on ollut nyt ensin tee. Sumu hiffasi aika nopsaan mikä on homman juju. Myös ilmaisu siltä alkoi tulla aika luonnostaan, joten sitä vaan alettiin vahvistamaan. Purkit piti tietysti hommata myös kotiin :D ja tein hienon purkkitelineen :P
Siitä siirryttiin laatikoihin, mitä se ei meinannut ensin hiffata. Lisäksi niillä sillä tulee todella helposti valeilmasuja, kun mitä sitä haistelee, kun menee sinne mistä se viimeksi löytyi. Nyt viimeksi alkoi lamppu raksuttamaan niilläkin ja valeilmaisut alkoi vähenemään.
Lisäksi nyt ollaan kaksi kertaa tehty huone-etsintää. Ekalla kerralla jäi taas kiinni ensimmäiseen löytöön, mutta löysi kuitenkin muutkin. Toinen kerta oli ihan super :) Jaksoi etsiä pitkään ja ilmaisi hyvin, eikä jäänyt kiinni vanhoihin löytöihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti