lauantai 2. huhtikuuta 2016

Pirkan Damit

Osallistuttiin Sumun kanssa Pirkan Dameihin Novascotiannoutjat ry:n joukkueessa. 

Ensimmäisellä rastilla oli haku. Aikaa 3 minuuttia ja dameja metsässä kuusi. 
Ekalla lähetyksellä Sumu kaarsi TAAS liikaa oikealle, mutta palasi sieltä alueelle. Löysi hyvällä tahdilla neljä damia. Viimeisellä lähetyksellä kaarsi taas liikaa oikealle ja pois alueelta. Aika loppui ja kutsuin takaisin.
"Mukavassa yhteistyössä, hakua tekevä koira. 15/20p."

Toinen ja kolmas rasti oli yhdistetty. Ensin tuli ohjaus eli hieman lähempänä oli dami ja samalla linjalla kauempana toinen. Lähetyspaikan ja ekan damin väliltä ammuttiin motivointilaukaus. 
Sumu ampas lähetyksen jälkeen oikealle ja kiersi sellaisen törmään ja tuli damille. Toiselle damille lähti taas oikealle ja jäi etsimään sivuun siihen kohtaan mihin oli ammuttu. Toisella lähetyksellä eteni paremmin, mutta n. 5m ennen damia ampas taas oikealle. Kaarrosten kautta damille. Meidän linjat ei ollut kyllä linjaa nähnytkään, mutta damit saatiin ylös.
"Pienen mutkan kautta saadaan ensimmäinen dami ylös. Kauempi tarvitsee toisen lähetyksen ja dami saadaan ylös, joskin linja olisi voinut olla suorempi. 12/20p."

Ohjauspaikalta tehtiin pieni seuruu markkeerauspaikkaan. Sinne tuli simppeli kakkosmarkkeeraus. Se meni hyvin ja käytti hyvin nenäänsä.
"Hyvät suoritukset molemmat 19,5/20p."

Yhteistyö
Hakualueen tuomari: "Hyvä yhteistyö, kuuntelee pilliä 10/10p."
Ohjaus/markkeeraus tuomari: "Hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa 9/10p."

Sumun yhteispisteet: 65.5/80p. ja joukkueen pisteet 190p. ja tollerijoukkueelle yhdistysjoukkuekisan voitto :D


Joukkue suoritusten jälkeen. Siiri, Sumu ja Pintti

Joukkue kuva.

Sumu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti