Enpä ole pitkään aikaan blogiin kirjoitellut. Loppuvuosi meni kennelyskän kourissa ja alkuvuodesta päästiin taas harrastusten pariin.
Sumu
Tokon valmennusryhmästä jäätiin pois, koska ei päästy syksyllä juoksujen ja köhän vuoksi kuin kaksiin ohjattuihin treeneihin ja ryhmän ulkopuolisiin koulutuksiin ei ollenkaan. Vaatimukset ryhmäpaikasta oli hieman kohtuuttomat tähän verrattuna. Vaihdettiin paikka tokon omatoimiryhmään. Oltiin myös Huotarin Oilin neljän kerran toko-kurssilla tammi-helmikuussa. Lisäksi käytiin Jessica Svanljungin koulutuksessa.
Tokossa ollaan mielestäni edistytty ihan kivasti. Seuraamisen idea on löytynyt ja alo-liikkeet on kivasti hallussa.
Nomessa päästiin P-H Nuuskujen tavoitteellisesti treenaavien (TTK) ryhmään ja meillä on ohjatut treenit kerran kuussa. Viime viikonloppuna oli ensimmäiset treenit Saila Avazin johdolla. Teemana oli linjat. Jospa tästä taas tämä noutopuolikin piristyisi :) Muutamia muitakin koulutuksia on tuloillaan, sekä jäsentenvälinen noviisi ja mestaruus ja Pirkan Damit.
Pekossa ei olla käyty tän vuoden puolella kuin kaksi kertaa. Ekalla kerralla oli rakennusetsintää vanhalla paloasemalla ja Sumu oli kyllä liekeissä :) Rohkeasti liikkui joka paikassa ja maalimiehet löytyi suht helposti. Eilen oltiin kaupungin varikolla ja Sumu bongas maalimiehet kyllä sellasta vauhtia, että en meinannut perässä pysyä. Hauskaa tuntuu olevan :D Nyt vaan täytyy se ilmaisu ottaa mukaan kuvioihin, vaikka hauskaa tää näinkin on ;)
Sara on jatkanut rallattelua ja treeneissä sillä on ihan superkivaa :D Liikkeet on kyllä vähän sellaisia, että mopo meinaa keulia vähän väliä.
Siran ja Zofin kanssa on vaan hömpötelty rallya silloin tällöin. Zofin kanssa olisi kyllä kiva kokeilla sitä voittajaa, mutta katsotaan nyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti