torstai 27. helmikuuta 2014

Saran juoksut lusittu

Sara vietti juoksujen ajan treenitaukoa ja teki kyllä ihan hyvää. Tauolle joutui kyllä muutkin, tosin käytiin kerran Siran ja Zofin kanssa rallattelemassa Renksun hallilla. Sen hallin lattia on vaan NIIN liukas, että aika hissukseen saa olla. 

Tehtiin molempien kanssa liikkeiden muistuttelua. Peruutusta sivulla ja edessä yms.


Perjantaina Renksun hallilla

Siralla ja Zofilla rallattelua. Sira oli ihan höppänä merkille lähetyksissä. Iski vaan tötsään kiinni koko ajan :) Oli mummo vauhdissa <3

Saralla hyvin rauhakseltaan, koska pelkäsin, että lattia on Saralle liian liukas.
Seuraamista pikku pätkää ja tunnaria, missä paljon kapuloita monessa rivissä. Tunnarissa oli hätänen ja ei malttanut haistella. Kun ei alkanut löytymään, niin nappasi sitten jonkun. Murrr.....


Lauantaina Heinolan hallilla Reijan kanssa

Ruudun paikkaa - Mun pitää olla mustavalkoisempi! En saa välillä hyväksyä, että on edempänä ja välillä vaadin sitä taas menemään syvemmälle. Lähetin puolesta välistä merkille ja sitten ruutuun. Erotti hyvin ruudun ja merkin eli ei ruudussa ekoilla kerroilla pyrkinyt merkin taakse.

Kaukot - On nyt aika hyvin kuulolla ja pysyi suht hyvin paikoillaan. Seiso - istu menee kuitenkin helposti maahan.

Liikkeestä istu - maahan - seisoReija naksutteli, niin ei tarvinnut kytätä koiraa. Aika hyvin kuulolla, taisi tehdä yhden virheen.

Tunnari - taas paljon kapuloita. Hätänen, hätänen ja taisi kerran tuoda väärän.

Seuraamista tein pikku pätkät.


Maanantaina Korkeavireellä

Korkeavireellä hiihtolomaviikolla tunti oli 20€, joten otin ½ tunnin pätkän, mikä riitti oikein hyvin.

Ruudun paikkaa ja merkin ja ruudun puolesta välistä lähettelyä edes takas. On toi paikka vaikee, no oma vika, kun hyväksyn kaikki paikat :/

Hyppynouto - Hyppäsi hyvin (este vain 30cm) ja metallin käsittely oli hyvää. Muutama toisto ja perusasennot avustettuna.

Tunnari - Kapuloita taas paljon. Hätäistä taasen ja tuli sieltä vääräkin, kun ei malta haistella. Mutta myös ihan hyviä toistoja. Jatkamme tällä isolla kapulamäärällä, jotta Saran on pakko malttaa haistella.

Ohjattu nouto - Pari hyvää toistoa, kumpikin puoli. Ei ongelmaa :)

Seuruuta, kaikki nopeudet. Ihan jees.


Keskiviikkona Korkeavireellä Annan ja Petran kanssa

Ruutua samalla systeemillä kuin aikaisemmat treenit. Kokeilin aluksi merkin kautta ruutuun ja ei meinannut ruutua löytää. Tosin mustalla pohjalla punaiset nauhat ja tötsät, ne ei taida siitä hyvin näkyä. Paikka valuu niin helposti liian eteen. 

Tunnari - Malttoi vähän paremmin, ei tuonnut vääriä. Tehtiin muutama toisto.

Hyppynouto - Kaksi hyvää toistoa.

Seuruuta, oli ihan ok. 

Luoksetulo - Valui hieman pysäytyksissä. Pari avustettua stoppia ja sen jälkeen läpijuoksu. Tää tarvii hieman muistuttelua.

Siralla ja Zofilla rallattelua lopuksi. Siralla oli taas NIIN hauskaa :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti