Kevään tullen alkaa taas innostus noihin noutohommiin. Sara on kuitenkin saikulla niistä jutuista, joten lähinnä olen keskittynyt pitämään treenejä Hillan pennuille.
4.5. oli P-H Nuuskujen nome-koulutus mihin olin alunperin ilmoittautunut Saran kanssa AVO-ryhmään, mutta onneksi sain Hillan lainaan ja vaihdon ALO-ryhmään. Kouluttajan oli Minja Vitikka.
Keskityttiin aika perusasioihin ja päivän aikana ei tullut tehtyä montaa noutoa. Loistavaa maltti treeniä tuli senkin edestä. Hilla oli rauhallinen ja hiljainen koko päivän.
Aluksi katsottiin seuraaminen, luopuminen noudosta ja nouto. Hilla jostain syystä seuraa mun kanssa tosi takana, ärsyttävää, kun en näe sitä. Hihnalla muistuttamalla saatiin se skarpimmaksi. Tuli damin heitto, käännyttiin ympäri, seurautettiin poispäin, ympäri ja nouto. Hillan seuraaminen kääntymisen jälkeen ei ollut kovin hyvää. Palautuksessa pientä ketkuilua :)
Noudon opetuksesta puhuttiin paljon. Se olisi hyvä pilkkoa hyvin pieniin osiin. Ensin pennulle opetetaan pitäminen ja siitä luovuttaminen, luoksetuloa damin kanssa ja siitä luovuttaminen, kantaminen ja siitä luovuttaminen, nouto niin, että dami on ohjaajan ja koiran välissä. Näihin harjoituksiin ei välttämättä tarvita damia, vaan joku esine mikä pysyy hyvin suussa.
Seuraavaksi tehtiin maltti walk-up. Jokaisella oli dami kädessä ja heiton tultu käännyttiin ympäri ja annettiin dami koiralle kannettavaksi. Tämä oli aika hyvä, odotukset heitettyyn damiin saadaan laskemaan ja koiraa saadaan rauhotettua. Samassa yhteydessä tehtiin häiriöseuraamista pitkin poikin peltoa. Häiriöksi tuli dameja, palloja ja laukauksia. Häiriöt katsottiin, mutta sitten piti jatkaa seuraamista.
Ennen ruokapaussia tehtiin vielä luopumisharjoitus eli oikeastaan kelloharjoitus. Heitetään koiralle dami, sanotaan koiralle jätä ja käännytään ja heitetään seuraava. Jonkun damin koira saa sitten hakea. Olipa jännä katsoa koiria joilla tätä on tehty, koska jätä käskyn jälkeen ne lähti jatkamaan katsetta jo seuraavaan suuntaan ohjaajan mukana. Tätä ei ole kyllä tullut treenattua juuri ollenkaan.
Ruokapaussin jälkeen jatkettiin ohjausasioilla. Tehtiin motivoitu linja ojan yli ja sen jälkeen häiriömarkkeeraus linjalle, mikä noudettiin ja sitten sokko linja vanhaan muistipaikkaan.
Keskusteltiin linjan ja suuntien opetuksesta. Minja käyttää paljon ruokakuppia niiden opetuksessa. Matkaa pidennetään koiran ja ruokakupin ja koiran ohjaajan välillä vähitellen ja hyvinkin pitkäksi, ennenkuin siihen otetaan nouto mukaan. Suunnissa otetaan toistoja ensin oikealle esim. viikko ja sitten vaihdetaan puolta. Ruokakuppi siirretään myös maastoon ja sillä voidaan tehdä myös sokkolinjoja.
Lopuksi tehtiin vielä lähihaun opettelua eli ihan perus pallon piilottelua lehtien sekaan. Pelkällä pillillä piti antaa käsky. Hilla hetken mietti, mutta lähti kyllä pelkällä pillillä :)
Hyvä päivä, vaikka tämä olikin tuttua asiaa mulle. Kyllähän sitä hieman haikeana katseli kun AVO/VOI ryhmä treenasi. Olisihan se ollut kiva taas Saran kanssa treenailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti