perjantai 19. huhtikuuta 2013

Selkäongelmia

Sara loukkasi selkänsä helmikuun alussa treenien yhteydessä lelua vetäessä. Se vinkaisi ja oli sen jälkeen vaisu. Muuta outo en siinä huomannut. Seuraavan päivänä autoon hyppääminen ei enää onnistunu. Autoon auttaminen aiheutti kipua ja jalat ja ristiselkä meni ihan kramppiin.
Saralla oli aikaisemmin tammikuussa episodi, milloin autoon hyppäinen oli hieman kankeaa, mutta se meni sitten ohi. En silloin siitä ajatellut enempää.

Eläinlääkärissä käytiin 6.2. Selkä kuvattiin ja eläinlääkäri näki L7-S1 välissä alkavaa spondyloosia. Hoidoksi kahden viikon lepo ja sen jälkeen normi lenkkeilyä. Lisäksi kipulääketta kahdeksi kuukaudeksi ja glugosamiinia.
Alla  kuva Saran lannerangasta.



Asia jäi minua kuitenkin vaivaamaan, ehkäpä ammatista johtuen :) Pelkkä natiivikuva kun ei tarpeeksi informaatiota anna. Lisäksi Sara oireet jatkuivat eli autoon hyppääminen oli jäykkää. Tosin en ole Saran juurikaan antanut mihinkään hypätä eli autoonkin olen sen nostanut.

Varasin siis vielä ajan Aistiin ja siellä käytiin maaliskuun puolessa välissä. Neurologi Sigitas Cizinauskas tutki Saran ja mitään neurologisia oireita ei onneksi Saralla ole. Magneetti tehtiin kuitenkin oireiden tarkemman syyn selvittämisen vuoksi. Magneetti joudutaan tekemään narkoosissa, joten vien Saran Aisitiin aamulla ja hain sen pois iltapäivällä.

Kuvat katsottiin yhdessä Sigitas Cizinauskasen kanssa ja  yllätykseksi Saran selästä löytyi prolapsi L7-S1 välistä. Juuriaukot vaikuttivat olevan vapaat, mikä on hyvä asia.
Alla magneettikuvat Saran selästä.

Lannrangan magneetti sag


Lannerangan magneetti ax
Saralle suositeltiin leikkausta ja armoton pähkäily on ollut käynnissä kohta kuukauden ajan. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin, että Saran selkä olisi parempi ja noilla oireilla leikkaus tuntuu aika radikaalilta ratkaisulta. Toki tilannetta pitää seurata aktiivisesti.
Sara kuitenkin liikkuu ja on liikkunutkin koko ajan mielellään ja normaalisti. Se tokoilee mielellään ja sillä ei ole ongelmia suorittaa mitään tokoliikkeitä. Toki hyppäämisen olen edelleen rajoittanut eli nostan sen autoon ja sieltä pois. Agility nyt tietenkin jäi pois kuvioista jo tammikuussa. Lenkit on ollut aika kevyitä nyt kuukauden verran, mutta mihinkään lepoon en ole Saraa laittanut. Lenkillä olen pyrkinyt, että Sara liikkuisi tasaisesti, eikä tulisi ryntäilyjä mihinkään. Tämä onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti